Vuoden Wiehe 2014 tulokset

Metsästys ja Kalastus-lehti ja Wanhat Wehkeet ja Wieheet Ry (WWW) järjestivät  Vuoden Wiehe-kisan. Kilpailu järjestettiin nyt kahdeksannen kerran. Tuomaristoon kuuluivat Jussi Soikkanen, Metsästys ja Kalastus-lehti, Hannu Koivunen PJ WWW, Ilkka Jukarainen WWW, Keijo Kinnula WWW, sekä sihteerinä Jukka Suomi WWW. Tuomaristo ei voinut itse osallistua kilpailuun.

Kilpailussa on vuosittain ollut mukana vaihtuva sarja, jolla nostetaan esiin jokin suomalainen vanha tekijä. Tänä vuonna oli  vuorossaTuulos-sarja.  Tähän sarjaan osallistujat tekivät Tuulos-vaapun mukaisen historiallisen satulalappuisen vaapun. Tuulos-vaappuja tehtiin Tampereella 1930-luvulta lähtien. Muut kilpailusarjat olivat lohiuistin-, taimenuistin-, haukiuistin-, fantasiauistin ja decoy -sarjat.

Vuode Wieheeksi valittiin vantaalaisen Markku Kemppaisen työ "Kirjo". Kilpailutyö oli erittäin hyvin viimeistelty ja tuomaristo piti myös työn värimaailmasta. Vaappu oli käsinvuoltu balsavaappu, jossa oli itse tehty leukalappu. Vaapun kyljessä oli kirjolohen nahkaa. Kuitenkin tärkein arvosteluperusta oli uinti, joka tässä työssä oli houkuttelevan tehokas. Voittaja lähtee viettämään Kymifishing Oy:n järjestämää kalastusviikonloppua keväällä 2015 Kymijoelle. Ensimmäisen päivän ohjelmassa on soutua Korkeakosken haarassa ja toisena päivänä opastettua heittokalastusta ykköspoolilla. Sarjojen kakkoset voittivat kalastustarvikeliike Wobblerin vavan. Sarjojen kolmoset saivat Readme.fi kalastuskirjan. Paljon onnea voittajalle. Onnittelut myös kaikille osallistujille. Pidätte suomalaista uistinperinnettä kunniassa.

Taimen-sarja 

2.jpg

1         "Kirjo"                           Markku Kemppainen, Vantaa

2         "Tönkkömuikku"          Juha Saarela, Kuusamo

3         Nimetön                        Kari Tanninen, Kuopio

Fantasia ja decoy-sarja

Fantasia ja Decoy-sarjassa voiton vei  Mika Kivisaari Lapualta. Malli on täysin hänen omansa muotteja myöden. Hän halusi tehdä Häjy-jigistä läpikuultavan, sisällä olevan kuvion takia. Viehettä hän oli kokeillut Kuortaneenjärvellä kahteen otteeseen. Viehe toimi potkurivirrassa sekä tuplavieheenä vedettäessä.

6.jpg

1          "Häjy-jigi"        Mika Kivisaari, Lapua.

2          "Catepillar"      Esa Kallio, Kiviniemi

3          "Välkky"          Toivo Kaasinen, Espoo

Tuulos-sarja

Tuulos-sarjassa käytiin tiukkaa taistoa kilpailijoiden kesken. Kaikki kilpailutyöt olivat hyviä ja Tuuloksen historiallisessa hengessä tehtyjä. Monissa töissä oli loistavia yksityiskohtia, joten aiheeseen oli selvästi paneuduttu. Jotta kukaan ei sekoittaisi töitä Tuuloksen alkuperäisiin töihin luki kaikissa vaapuissa vatsassa "sample". Valitettavasti yhdestä kilpailutyöstä oli lohjennut leukalappu postin kuplapussissa kuljetuksen aikana. Eli tulevaisuudessa pakatkaa kilpailutyöt turvallisimpiin pahvikuoriin.

3.jpg

1          "VTT"                Veli Tapani Timari, Salmentaka.

2           "Johnny"         Jouni Nuutinen, Uimaharju.

3          "VTT"                Veli Tapani Timari, Salmentaka.

Hauki-sarja

 4.jpg

1          Kari Tanninen, Kuopio

Lohi-sarja

Lohi-sarjassa oli mielenkiintoisia töitä. Sarjan voittaja oli sama, kuin taimen-sarjassa eli Markku Kemppainen työllään " Germain Trapogan". Tällä kertaa hän oli tehnyt vaapun, jossa oli kolmea eri linnunsulkaa. Yhteensä sulkia oli työssä 6 kpl. Vaappu oli käsinvuoltu ja siinä oli itse tehty nokkalevy.

Lohiluokassa oli monta mielenkiintoista työtä. Näkee, että lohivaappuperinne elää edelleen vahvana Suomessa, mikä on ilahduttava asia. Monta uutta tekijää ja nimeä tulee nousemaan esille lohivaappujen aateliin lähi vuosina.

 1.jpg

1          "Germain Trapogan"    Markku Kemppainen

2          " JiiVee"                       Jaakko Virkkala Kaustinen

3          Kari Tanninen Kuopio

FacebookRSS