Teksti: Johan Sjöberg, loppuosan kuvat ja teksti: Jukka Suomi
1900-luvun alussa Lapua oli vielä pieni pohjalainen kirkonkylä, jossa käsityöläiset ja kauppiaat rakensivat elinkeinoaan pienin varoin ja kovalla työllä. Yksi heistä oli nuori kultasepänoppilas Iisakki Oskari Laakso, josta tuli myöhemmin tunnettu ympäri Suomen sekä kultaseppänä että uistinten valmistajana.
Laakson tie alkoi vaatimattomasti. Oppipoikana hän teki pitkiä työpäiviä pienellä palkalla, ja oppiaika kesti viisi vuotta. Mutta jo 21-vuotiaana hän uskalsi ryhtyä omilleen. Vuonna 1898 hän perusti oman kultasepänliikkeensä Lapualle. Alkupääoma oli lähes olematon, vain kaksikymmentä markkaa, joista puolet meni heti vanhoihin velkoihin. Silti nuorella miehellä oli uskoa tulevaisuuteen.
Vanha kertomus kuvaa hyvin hänen alkuvuosiaan. Laakso meni maalari Väihälän luo ja pyysi tätä tekemään kyltin, jossa luki ”Kultaseppä”. Rahaa hänellä ei kuitenkaan ollut. ”Jos saan tuloja, maksan”, Laakso sanoi. ”Jos en saa, jää maksamatta.” Kyltin hän sai silti.
Aluksi Laakso työskenteli yksin. Hän korjasi koruja, valmisti pieniä hopeatöitä ja teki kaiken työn mitä oli saatavilla. Kultasepäntyön rinnalla hän kiinnostui kuitenkin myös kalastuksesta ja erityisesti uistimista.
Vuosisadan vaihteessa suomalainen uistinten valmistus oli vielä alkutekijöissään. Valmiita malleja ei ollut eikä nykyaikaisia koneita käytössä. Jokainen uistin piti suunnitella käsin: muoto, paino, metalli ja liike vedessä. Laakso kokeili jatkuvasti uusia ratkaisuja. Hän testasi, miten uistimet uivat, miten valo heijastui metallista ja miten petokalat niihin reagoivat.
Tuloksena syntyi jotakin uutta. Laakson uistimet alkoivat saada mainetta erityisen pyytävinä, ja kysyntä kasvoi nopeasti kauas Lapuan ulkopuolelle. Pian hän oli rakentanut todellisen uistintehtaan. Vilkkaimpina vuosina valmistettiin noin 35 000 uistinta kesässä, ja tehtaassa työskenteli parikymmentä työntekijää, mikä oli siihen aikaan huomattava määrä.
Laakso ei tyytynyt vanhoihin menetelmiin. Hän käytti uistimissaan muun muassa tavallista kestävämpiä metallimateriaaleja ja pyrki jatkuvasti parantamaan niiden kestävyyttä ja uintiliikettä. Vuonna 1903 hän matkusti Englantiin Teollisuushallituksen stipendiaattina. Kuuluisassa Redditchin kaupungissa hän pääsi tutustumaan moderneihin kalastusvälineisiin ja niiden valmistusmenetelmiin. Hän matkusti myös useita kertoja Pietariin, joka oli tuohon aikaan tärkeä kaupan ja käsityön keskus.
Laakson tuotteet levisivät ympäri Suomen jälleenmyyjien ja kauppamatkustajien kautta. Hänen uistimiaan myytiin muun muassa Vaasassa ja Tampereella, ja niitä käyttivät monet tunnetut urheilukalastajat ja kulttuurihenkilöt. Maine kasvoi entisestään näyttelyissä, joissa hänen tuotteensa palkittiin useilla kunniakirjoilla ja palkinnoilla niin Suomessa kuin ulkomaillakin.
Menestyksestään huolimatta I. O. Laaksoa kuvailtiin hiljaiseksi ja vaatimattomaksi mieheksi, vanhan ajan yrittäjäksi, joka ei pitänyt itsestään suurta ääntä, vaan antoi työnsä puhua puolestaan. Hänen liikkeestään tuli myös oppipaikka nuorille käsityöläisille, ja monet hänen entisistä oppilaistaan perustivat myöhemmin omia kultasepänliikkeitään.
Nykyään I. O. Laakson nimi on monille nykyisille kalastajille lähes unohtunut. Mutta suomalaisen uistinvalmistuksen historiassa hän kuuluu ehdottomasti pioneereihin, käsityöläisiin, jotka pienistä lähtökohdista rakensivat sitkeydellä, ammattitaidolla ja kekseliäisyydellä yhden Suomen varhaisista ja tunnetuimmista uistintehtaista.
Keräilijöiden piirissä Laakson nimeä ei ole kuitenkaan unohdettu. Wanhat Wehkeet ja Wieheet ry:n huutokaupoissa I.O. Laakson uistimia ja muutakin materiaalia on näkynyt viime vuosina suhteellisen usein. Yksi keskeinen syy tähän on viitisentoista vuotta sitten markkinoille ilmestynyt erä I.O. Laakson uistintehtaan jäämistöä. Erässä oli uistinten aihioita ja käytettyjä uistimia, lyöntirautoja ja ilmeisesti ainakin muutama prototyyppikin. Osa erän tuotteista päätyi erilaisia reittejä WWW:n huutokauppaan, mikä on pitänyt Laakson nimen ja tuotannon esillä keräilijäpiireissä.
Laakson satakunta vuotta vanhoissa käytetyissä uistimissa ikä yleensä näkyy. Pinnat ovat patinoituneita ja käytön jälkiä on näkyvissä. Tehtaalta myyntiin lähteneet uistimet on leimattu joko “I.O.LAAKSO LAPUA” -leimalla tai ilmeisesti uudemmalla kalan kuvalla, jonka sisällä “I.O.L” -merkintä.
Markkinoille ilmestyneessä I.O. Laakson uistintehtaan jäämistössä oli uistintehtaan puolivalmisteita ja aihiota. Käyttämättömät leimaamattomat aihiot/uistimet ovat yleensä säilyneet hyvässä kunnossa. Kuvan uistimet ovat WWW ry:n huutokaupoista. Saman aikakauden aihioita on näkynyt myös muissakin huutokaupoissa.
I.O. Laakson litteissä metallikaloistakin leimoja löytyy. Perukkeet oli ajan hengessä ja suurien kalojen toivossa järeää luokkaa. Metallikaloja valmistettiin viittä eri kokoa, pienimmät 7 cm ja suurimmat 15.5 cm. Erikokoisten metallikalojen muoto ilmeisesti vähän vaihteli. Kuvan uistimista ylempi 15 cm, (vasarahinta 2013 Kemin huutokaupassa 550 €) ja alempi 7 cm (vasarahinta 160 € Helsingin 2024 huutokaupassa).
Kaikki tehtaalta myyntiin lähteneet uistimet eivät ilmeisestikään olleet leimattuja. Syynä tähän on mitä ilmeisimmin esim. yllä olevan Hyväuistimen tapauksessa ohut runkomateriaali, joka ei mahdollistanut stanssausta. Ylemmässä Laakson valmistamassa Hyväuistimessa on käytetty tavallisen baasitapsin asemasta hopeoitua metallilankaa, joka on tyypillistä tehtaan loppuaikojen tuotannolle. Laakson tehdas siirtyi käyttämään näitä tapseja tuotannon laajennettua kymmeniin tuhansiin uistimiin vuositasolla.
Keräilijöitä ovat sykähdyttäneet myös tehtaan jäämistöstä tulleet työkalut. Vasemmalla lipan lehden valmistuksessa käytetty lyöntirauta (vasarahinta 150 € Kemin huutokaupassa 2013). Oikealla Professor -mallisten “Uusi lusikkauistin” lusikoiden lyöntirauta (vasarahinta 110 € Kemin huutokaupassa 2013)
Markkinoille ilmestyneessä I.O. Laakson uistintehtaan jäämistöstä löytyi myös upea “Vieraalla maalla valmistettu” lukko, joka kaiverruksen mukaan “on toiminut oven vartiana roikkumalla Kultaseppä I.O. Laakson puuhuoneen oven edessä Lapualla vuodesta 1899. Eikä murtautumalla kukaan ole lukon arvoa loukannut vaan ovat kaikki lukon arvoa kunnioittaneet”. Lukko myytiin WWW ry:n huutokaupassa Kemissä 2013 (vasarahinta 270 €).
Tämä leimaamaton I.O. Laakson metallikala (129 mm 50 g) on mitä ilmeisimmin jonkinlainen prototyyppi. Luetteloihin se ei ainakaan ole päässyt. Uistin myytiin Espoon huutokaupassa 2013. Vasarahinta oli 300 €. I.O. Laakson uistintuotannosta löytyy paljon luettelomateriaalia. Luetteloita löytyy digitoituna esim. Suomen kalakirjaston sivuilta. Laakson tuotannossa olisi vielä paljon selvittämistä. Mitä ilmeisimmin Laakson uistintehdas nimittäin valmisti mitä ilmeisimmin myös puolivalmisteita muille uistintehtaille/myyjille. Tämä osa tuotannosta on vielä pitkälti hämärän peitossa.
Lähteet:
Lapuan Sanomat #44 1.11.1934
WWW ry:n huutokauppalistaukset