Ari Savikko
”Kalastaminen on ylivertainen tapa tehdä ei mitään: kalastus on joutilaan urheilua; par excellence. Se yhdistää hienolla tavalla kaksi vastakkaisilta näyttävää olotilaa: tekemisen ja tekemättömyyden.”
Izaak Waltonin The Compleat Anglerista, suomeksi Oivallisesta onkimiehestä, on kirjoitettu vuosisatojen aikana tuhansia artikkeleita ja tutkimuksia. Harva kalastuskirja on herättänyt yhtä pitkäkestoista kiinnostusta, eikä ilmiö selity yksin kalastuksella. Teoksen vetovoima näyttää perustuvan johonkin syvempään: sen kykyyn kuvata elämäntapaa, jossa kiireettömyys, kärsivällisyys ja luonnon havainnointi ovat itseisarvoja. Nämä ominaisuudet ovat yhä harvinaisempia aikana, jossa tehokkuudesta on tullut lähes moraalinen velvollisuus. Juuri siksi Waltonin ajattelu tuntuu monin tavoin jopa ajankohtaisemmalta kuin hänen omana aikanaan.
Oma kiinnostukseni teokseen heräsi hankittuani vuoden 1775 laitoksen varsin kohtuulliseen hintaan. Kirja johdatti minut tarkastelemaan Oivallista onkimiestä ennen kaikkea bibliografin ja keräilijän näkökulmasta. Kalastuskirjallisuuden sisältöjen arviointi jää tässä sivuun. Kiinnostavampaa on kysyä, miksi juuri tästä teoksesta tuli maailman tunnetuin kalastuskirja ja yksi harvoista alan teoksista, jonka asema voidaan kiistatta rinnastaa kirjalliseen klassikkoon.
Maailmankirjallisuudessa kalastusta käsittelevät teokset eivät yleensä kuulu klassikoiden kaanoniin. Poikkeuksia on vähän, mutta Waltonin The Compleat Angler kuuluu niihin harvoihin kirjoihin, jotka ovat onnistuneet ylittämään oman aihepiirinsä rajat. Teos ei ole säilynyt lähes neljän vuosisadan ajan siksi, että siinä annettaisiin erityisen mullistavia kalastusohjeita. Monet sen käytännön neuvot ovat vanhentuneet jo kauan sitten. Sen sijaan kirjan kestävyys perustuu sen filosofiseen ulottuvuuteen: kalastus toimii välineenä tarkastella ihmisen suhdetta aikaan, luontoon, ystävyyteen ja hyvään elämään.
Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1653 nimellä The Compleat Angler or the Contemplative Man’s Recreation. Kyseessä oli pieni, kalastajan taskuun mahtuva teos, jossa oli kolmetoista lukua. Walton täydensi kirjaansa useissa myöhemmissä painoksissa. Viidenteen painokseen (1676), joka jäi hänen viimeisekseen, lukujen määrä oli kasvanut kahteenkymmeneenyhteen. Samalla teoksesta kehittyi useiden kirjoittajien muodostama kokonaisuus, kun mukaan liitettiin Waltonin ystävän Charles Cottonin kuuluisa taimenen ja harjuksen kalastusta käsittelevä osuus sekä Robert Venablesin kirjoitus. Kirja ilmestyi tällöin nimellä The Universal Angler, Made So, By Three Books Of Fishing.
Mielenkiintoista on, että juuri viides painos muodostui myöhempien laitosten perustaksi. Vaikka kirjan nimiasut, toimitukselliset ratkaisut ja ulkoasu ovat vaihdelleet, sen keskeinen ajatus pysyi muuttumattomana. Tämä kertoo teoksen vahvuudesta. Useimpien käytännön oppaiden arvo katoaa ajan myötä, mutta Oivallisessa onkimiehessä käytännöllinen tieto toimii vain kehyksenä huomattavasti laajemmalle elämäntarkastelulle.
Teoksen poikkeuksellinen asema näkyy myös sen bibliografisessa historiassa. Rodolphe L. Coigneyn bibliografian mukaan siitä oli vuoteen 1987 mennessä julkaistu vähintään 460 painosta 61 kielellä. Sittemmin määrä on epäilemättä kasvanut huomattavasti. Jo pelkästään bibliografisen tutkimuksen määrä kertoo paljon. Teoksesta on laadittu yhdeksän erillistä bibliografiaa, mikä on kalastuskirjallisuudessa lähes ainutlaatuista. Ensimmäinen näistä oli Thomas Westwoodin vuonna 1864 julkaisema The Chronicle of the Compleat Angler of Izaak Walton and Charles Cotton. Harva kaunokirjallinenkaan klassikko on saanut ympärilleen yhtä tarkasti dokumentoidun julkaisuhistorian.
Tämä herättää kysymyksen siitä, mikä oikeastaan tekee kirjasta keräilykohteen. Usein ajatellaan, että harvinaisuus yksin synnyttää keräilyarvon. Waltonin kohdalla kyse on kuitenkin myös symbolisesta arvosta. Teoksen omistaminen merkitsee monille kuulumista pitkään kirjalliseen ja kulttuuriseen perinteeseen. Siksi vanhat painokset ovat erittäin haluttuja, eivätkä hinnat määräydy pelkästään niiden harvinaisuuden perusteella. Tunnetuin esimerkki lienee vuoden 1653 ensipainos, josta maksettiin New Yorkissa vuonna 2001 peräti 226 000 dollaria. Kyse ei ollut enää pelkästä kalastuskirjasta, vaan kirjallisuushistoriallisesta esineestä.
Suomessa Waltonin asema on huomattavasti vaatimattomampi. Ensimmäinen suomennos ilmestyi vasta vuonna 1974 Kai Kailan kääntämänä. Se perustui vuoden 1676 viidenteen painokseen, mutta Charles Cottonin osuutta ei siihen sisällytetty. Sama puute on säilynyt myöhemmissä suomalaisissa julkaisuissa. Tämä on mielenkiintoinen detalji, sillä monissa muissa maissa Cottonin osuus on nähty olennaisena osana teoksen kokonaisuutta. Esimerkiksi Olov Lagercrantzin ruotsinnoksessa (Den fulländade fiskaren, 1945) se on mukana.
Keräilijän näkökulmasta Walton tarjoaa loputtomasti tutkittavaa. Jokainen painos, toimittaja ja kääntäjä muodostaa oman tarinansa. Teoksen bibliografia ei ole pelkkä luettelo kirjoista, vaan kuvaus siitä, kuinka yksi kirja on kulkenut sukupolvelta toiselle, maasta toiseen ja kielestä toiseen. Samalla se kertoo jotain olennaista myös lukijoistaan. Jokainen uusi painos on syntynyt, koska joku on katsonut kirjan edelleen ansaitsevan uusia lukijoita.
Oivallisen onkimiehen todellinen merkitys ei ehkä lopulta löydy kalastuksesta lainkaan. Waltonin teos muistuttaa siitä, että ihmisen elämä ei koostu yksinomaan tavoitteista, suorituksista ja saavutuksista. Sen keskeinen sanoma on levollisuuden puolustus maailmassa, jossa kiire pyrkii täyttämään jokaisen tyhjän hetken. Juuri tämän vuoksi kirjaa luetaan edelleen.
Walton kirjoitti teoksessaan:
”Onkiminen on lepoa mielelle, piristää, karkottaa surullisuuden, tyynnyttää levottomat ajatukset sekä totuttaa harjoittajansa rauhallisuuteen ja kärsivällisyyteen.”
Lähes neljäsataa vuotta myöhemmin ajatus tuntuu edelleen hämmästyttävän tuoreelta. Ehkä juuri siinä piilee Oivallisen onkimiehen todellinen klassikon asema: kirja ei kerro niinkään siitä, miten kala saadaan saaliiksi, vaan siitä, miten ihminen voi hetkeksi päästä irti itsestään.