Teksti ja kuvat. Jukka Suomi. Artikkeli julkaistu WWW ry:n lehdessä n:o 4/2008
Nettihuutokaupoissa ponnahtaa aina silloin tällöin esiin JAN vaappuja, joissa ei ole JAN Finland stanssausta. Osa potentiaalisista ostajista kavahtaa moista ilmestystä. Syytä ei ole kuitenkaan yleensä ole – päinvastoin. JAN vaaput saivat nykyisen uimalevynsä noin vuonna -92. Tarkkaa ajankohtaa Jouko ei keväällä Kalkkisissa pidetyssä yhdistyksemme JAN seminaarissa muistanut. Tarkka ajankohtakin on kuulemma kyllä tallessa jossain kirjanpidossa.
Uimalevystä ja sen asennuksesta löytyy muutakin apua vaapun iän määritykseen kuin yllä mainittu vuosi -92, joten aloitetaanpa leukalappujen kehityksen seuraaminen ihan alusta. Tai ainakin melkein, sillä kaikkein vanhimpia 50-luvulla kotirannan haukien jallitukseen tehtyjä vaappuja ei ole enää olemassa. 60-luvun alusta on säilynyt muutamia lohikaloille – lähinnä taimenelle – tehtyjä vaappuja. Niistä saa jonkinlaisen käsityksen kehityksen lähtökohdista.
60-luvun alun Niemivaaralaisia. Molemmissa vaapuissa on silmiinpistävän korkea porraslevyn pystyosa.
60-luvun loppupuolella taimenvaappujen rinnalle alkoi tulla yhä enemmin suurikokoisempia lohivaappuja. Samalla uintilista alkoi hakea uusia muotoja. Vaapun keulalta löytyi yhä useammin nykyisen J-levyn käsin taivuteltu edeltäjä.
Uusi levymalli osoittautui ilmeisen onnistuneeksi sillä se pääsi malliksi JAN vaappujen ensimmäiselle teollisesti tuotetulle uimalevylle. Jo 60-luvun lopulla (-68 -69) Niemivaara teetti ruiskuvalettuja J-levyjä. Levyt on helppo tunnistaa keskellä levyä olevasta pyöreästä ulosvetäjän jäljestä. Ruiskuvaluna tehdyn lapun hinnasta Jouko toteaa: ”Sikakallis se oli siihen aikaan. Tänä päivänä saa 5 ainakin, kymmenenkin, yhden J-lapun hinnalla. Ne oli niin järjettömän kalliita että kyllä piti uistimia tehdä että sai omansa pois.”
60-luvun lopun JAN vaappu, jossa ruiskupuristettu J-levy
J-levystä tuli pitkäaikainen JAN vaapun keulavarustus. J-levyllä varustettuja JAN vaappuja on tehty vielä 90-luvullakin. Loppuvaiheessa kohdekalana oli lähinnä matalikkojen päälle iltahämärissä uskaltautuvat taimenet. J-lapullinen vaappu kun ui hieman matalammalla kuin porraslevyllinen.
Vanhemmat J-levylliset – ja muutkin – vaaput voi tunnistaa uimalevyn asennuksesta. Vanhemmissa malleissa vaapun alaleukaa on usein lovettu levyn paksuuden verran puukolla veistämällä. Tällöin vaapun ”ylähuuli” tulee uimalevyn päälle ja uimalevyn pinta on vaapun nokan tasalla. Uudemmissa malleissa levy on paksuutensa verran edempänä, mikä on ollut helppotöisempi ja osoittautunut uinninkin kannalta paremmaksi vaihtoehdoksi. Vanhemmistakin JANeista löytyy kyllä valtavirrasta poikkeavia uimalevyn asennuksia, joten mikään täysin yksiselitteinen tunniste alaleuan lyhennys ei ole. Toisaalta kaikki vaaput, joissa alaleukaa on lyhennetty, ovat kyllä vanhempaa sukupolvea.
Porraslevyllisiä 80-luvun JAN vaappuja ja 70-luvun 6,5-senttinen pullukka, joissa uimalevy asennettu vaapun nokan tasalle. Oikealla uudempi malli, jossa uimalevy on rungon edessä.
Uimalevyn kehitys ei suinkaan pysähtynyt J-levyyn, kuten tunnettua on. Niemivaaralle on ollut tunnusomaista eritäin perusteellinen tutkimus ja tuotekehitystoiminta. ”Aina on pakko ollut kehitellä jotain uutta” totesi Jouko Asikkalan JAN seminaarissa.
Nykyisen porraslevyn historia juontaa juurensa ainakin 70-luvulle, jolloin Jouko teki käsin taivutellulla porraslevyllä varustettuja vaappuja. Pitkällisten kokeilujen lopputuloksena löytyi viimein oikea muoto ja paikka porrasmalliselle uimalevylle. JAN vaaput saivat nykyisen mallisen porraslevyn vuonna -88. Tämä levy oli kuitenkin vielä stanssaamaton. JAN stanssaus lisättiin porraslevyyn noin vuonna -92, jolloin laserkaiverrustekniikka mahdollisti tekstien kaivertamisen teräsmuotteihin. Nykyinen uimalevy on muodoltaan täsmälleen sama kuin stanssaamaton edeltäjänsä.
Loviotsaisia porraslevyllisiä JAN vaappua 70-luvulta. Vaaput on tekijä numeroinut uimalevykokeilujen yhteydessä. Oikeanpuoleisin on nykyisen 7,5-senttisen ensimmäisiä versioita.
Uimalevykokeiluissa käytettyjä uimakoulun läpäisseitä vaappuja.
Uimalevyn muodon paikan ja asennon löytäminen on ollut erittäin pitkäaikainen ja monivaiheinen prosessi. Vaappuja on tietenkin uitettu altaassa, mutta tärkeämpiä ovat olleet Konnekoskella ja muissa luonnon virtavesissä tehdyt kokeet ja koekalastukset. Vaihtelevien kalastusolosuhteiden ja uintikokeilujen seurauksena on vuosien mittaan tehty myös joukko kapealla uimalevyllä varustettuja JAN vaappuja. Kapealla levyllä on luonnollisesti haettu pienempää uintia ja/tai matalampaa uintisyvyyttä. Vanhemmissa yksilöissä kapeat levyt ovat käsin valmistettuja. Uudemmissa vaapuissa kapeat uimalevyt on tehty useimmiten ruiskuvaletusta J- tai porraslevystä kaventamalla.
6-senttinen ”mollosilmäinen” JAN vaappu. Uimalevy on tehty porraslevystä kaventamalla.
Kapealla levyllä varustettu folioitu 9-senttinen JAN vaappu 80- ja 90-luvun vaihteesta. Levyn kavennus Niemivaaran.
2000-luvulla tehdyissä käsin vuolluissa JAN vaappujen uimalevyissä on vanhoista JAN pakkauksista tuttu Niemivaaran signeeraus. Normaalia porraslevyä suurempi uimalevy antaa vaapulle todella miehekkään potkun
Niin – se salaisuus! Ei se ole yksin uimalevyssä eikä värissä eikä muodossa eikä painotuksessa. Salaisuus on epäilemättä yli 40-vuoden pitkäjänteisessä kehitystyössä, joka on johtanut toimivaan tasapainoiseen kokonaisuuteen. Kehitystyön lopullisena tuomarina ovat toimineet lohet ja taimenet, joilta on käyty kysymässä mielipidettä säännöllisesti. Lopputulos on ollut kaiken vaivan ja vuosien työn arvoinen kuten kaikki tiedämme.